1/04/2016

MAAILMALLE



Tähän aikaan vuodesta herää aina paljon ajatuksia. Ja kuten edellisessä postauksessa viime vuoden puolella totesin,  on hyvä pohtia edes mennyttä vuotta ja sitäkin enemmän tulevaa vuotta. 

Olenkin miettinyt omaa tulevaisuuttani ja suunnitelmia lähivuosille. Suoraan sanottuna en vieläkään tiedä "mikä minusta tulee isona". Uskon, että niin se on tarkoituskin. On parempi, että en tiedä. On tarkoitus, että itse löydän sen oikean tien ja suunnan ajan kanssa.

 Tässä vaiheessa tiedän sen, että olen kasvanut todella paljon pelkästään neljän kuukauden sisällä. Olen myös muuttanut elämäntapojani ja huomannut löytäväni uusia asioita joista en koskaan tiennyt pitäväni. Se tuntuu hyvältä. 

Täällä blogin puolella olen myös tajunnut, että ei ole syytä katsoa puolen vuoden päähän ja miettiä mistä silloin voin kirjoittaa. Haluan kasvaa blogin rinnalla ja kirjoittaa juuri niistä asioista, jotka ovat ajankohtaisia ja joista haluan puhua juuri tällä hetkellä. 



Kerään yhä matkakassaa ja aijoin matkustaa tänä vuonna paikkoihin joissa olen aina halunnut käydä. Osa meistä ei janoa maailmalle, eikä välttämättä tykkää matkustaa. Itse en ole yksi niistä, mutta tunnen muutamia tämänkaltaisia ihmisiä. Ja se on minusta hienoa ja mielenkiintoista. Kaikki me haluamme eri asioita ja kaipaamme erilaisia kokemuksia tässä elämässä. 




Voisin kirjoittaa matkustamisen halusta vaikka joka päivä tänne blogin puolelle niin paljon haluan maailmalle. Tässä miettiessäni tajusin kuitenkin, että en halua kiirehtiä minnekkään. Saan paljon enemmän aikaiseksi asioita, kun ajattelen rauhallisesti ja muistan, että mikään ei voi estää suunnitelmiani. Alan pikkuhiljaa myös kääntyä sen puolelle, että lähtisin ulkomaille opiskelemaan. Tänne suomeen jääminen ei vaan tunnu oikealta ainakaan tällä hetkellä. 

Tällä postauksella haluan hieman kertoa omista suunitelmistani tulevaisuudelle. Tarkoitukseni on hankkia lisää erilaisia työkokemuksia ja suorittaa Helsinki Design Schoolissa muotimarkkinoinnin tutkintoni loppuun. Sen jälkeen haluan hetken nähdä maailmaa ja hakea opiskelemaan. En aijo kiirehtiä minnekkään. Kerran me olemme nuoria ja kerran täällä vain eletään. Haluan sanoa sinulle, joka tätä luet. Älä lähde opiskelemaan jotain, mistä et pidä vain siksi, että muutkin kaverit lähtevät jo opiskelemaan. 

Hyvää alkanutta vuotta <3 


Pics Weheartit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kiitos kommentistasi <3