11/29/2015

PINK SKY


Kuka on jo laittanut jouluvalot ja ostanut ensimmäiset joululahjat? 
Minä! Fiilistelen joulua tosissani. Sateiset ja pimeähköt päivät ovat saaneet minut kaivautumaan sohvalle vilttien alle kuuntelemaan hyvää musiikkia ja juomaan glögiä. 

Mutta tänään oli ihana herätä siihen kun sädekaihtimien läpi tulvi valoa. Se tunne, kun et herää pimeään huoneeseen aamulla <3 

Kirkkaan päivän halusin tietysti käyttää hyödykseni ja mentiin Julian kanssa ottamaan blogikuvia. Aika mahtavat värit näissä kuvissä, eikös? Oli ihan mieletön taivas ja todella päästiin näkemään sitä kaunista Suomea parhaimmillaan. 

Asuvalinta osui tällä kertaa aika nappiin! Vaatteet onnistuu menemään aika yksi yhteen taustan värien kanssa. Jos haluat tietää mistä vaatteeni ovat laita kysymystä kommenttiboxiin :)

Ihanaa viikonalkua kaikille!


Pictures by Julia Rautiainen 

11/27/2015

NLY TREND (By JANNI DELER)

Hieman yli viikko sitten selailin läpi Janni Delerin mallistoa. Kaikki vaatteet oli minusta upeita varsinkin väreiltään. Silmiini pisti neutraaleja värejä ja upeaa sähkön sinistä. 




Talvi on tuloillaan ja säät viilenee entisestään, joten mikä olisikaan fiksumpi ostos, kuin turtleneck villapaita! Syvän sininen väri tuntui jotenkin kivoimmalta vaihtoehdolta, eikä minulla itseasiassa ole koskaan oikein ollut sinisiä paitoja. 

Paita on ihanan jämäkkä, mutta samalla kuitenkin pehmeä ja miellyttävä päällä. Ainut huono asia on, että kaula-aukko on hyvin pieni. Tai sitten minulla on iso pää. Mutta  tiedänpähän meikata vasta sen jälkeen kun olen saanut paidan päälle :D


11/26/2015

DETAILS


Eilen postilta tuli ilmoitus, että paketti olisi nyt noudettavissa. Innoissani kävin hakemassa tilauksen ja olin todella yllättynyt positiivisesti. 

Tilasin Zalandolta Buffalon nahkaiset korkokengät. Ensimmäisen kerran näin nämä kaverillani mustana versiona ja ihastuin täysin. Kuvat ei ehkä tee tarpeeksi kunniaa näille, mutta nämä hohtavat älyttömän kauniisti ja ovat todella upean näköiset. Hetken mietin, että tilasinko nyt Louboutinin korkokengät vai jotain ihan muuta. Todella yllätyin miten laadukkailta ja hyviltä nämä tuntuvat jalassa. 

Saman on huomannut ilmeisesti moni, sillä koot menevät todella nopeasti. Tällä hetkellä en ole varma onko näitä enään jäljellä. Mutta kannattaa käydä kurkkimassa, jos kiinnostuit. 

Koskaan ei voi olla liikaa korkokenkiä, vai mitä?

Paljon blingiä ja korkoa ei välttämättä ole se käytännöllisin ostos, mutta lupaan nyt teille, että joku päivä tulee se jokin tapahtuma tai juhla johon etsin hopeita korkokenkiä. Jotenka nyt ne on ja pysyy. Enköhän pääse joskus käyttämään näitäkin. Ehkä jo uutena vuotena (?)


11/25/2015

MOOD


On vaikeaa kuvailla miten hyvin keho ja mieli voi voida, kun ruokavalio on kunnossa ja on juuri sitä mitä oma kroppa tarvitsee. Lihan syönnin lopettaminen ja maitotuotteiden vähentäminen on  lisännyt jaksamistani ja on luonut jatkuvan pirteän ja kevyen olon tunteen.


Kirjoitin kuukausi sitten postauksen airyogaa ja naurua, jossa kerroin ristiriitaisista tunteista joogaa kohtaan. Kävimme kavereiden kanssa kokeilemassa sitä ja tunti oli sanotaanko hyvin naurun täyteinen.  Se tunnettu mielenrauha ja fiilis joogasta puuttui siinä kompuroideissa ja putoillessa silkistä.. Mutta se oli hauskaa :D

Sen jälkeen on kyllä kuitenkin lähes joka viikko tultu käytyä airyogailemassa. Kaikki selkäkivut ja lihaskivut katoaa viimeistään tunnin viimeisellä puolituntisella. Airyogassa siis tehdään venytyksiä, pitoja ja roikutaan pääalaspäin erilaisissa asanoissa. Se on niin mahtavaa. 

Tällä viikolla menin suoraan kahdeksan tuntiselta työpäivältä airyogaflow tunnille ja paikat olivat aika jumissa vielä ennen tuntia, mutta tunnin jälkeen olo oli kirjaimellisesti super rentoutunut. 

Airyoga flow on jossain määrin aika intensiivinen, eikä sovi vasta juuri alottaneille. Mutta joogaamisen idean oppii tosi nopeasti ja sitten se on niin ihanaa, rentouttavaa ja omaa kehoa haastavaa. Ja tunteja on niin monenlaisia. Suosittelen joogaa kaikille. Kaksi kertaa kuukaudessa käyminenkin tekee niin hyvää. 

Airyoga tunneille voi osallistua esimerkiksi Esport Centerin kautta.
Itse olen aina harrastanut paljon urheilua ja kilpaillut nuorempana. Siksi tykkään myös aina lisätä uusia haasteita itselleni. Ja airyogasta haluan kertoa siksi, että se on ollut todella hyvä kokemus. Eikä monessakaan lajissa pääse roikkumaan pääalaspäin silkkinauhoista <3 


11/22/2015

OUTFITS OF THE MONTH

Viimeinen viikko marraskuuta alkoi. Tein teille kuvakollaasin asuista, joita onkin näkynyt täällä blogin puolella jo aikaisemmin. Halusin tuoda yhteen kaikki asut ja niitä olikin jotenkin ehkä useampi kuin miltä tuntui. 


Kolme viikkoa sitten jaoin blogini facebookkiin. Aika on mennyt niin huiman nopeasti. 
Bloggaaminen on tuntunut kivalta ja on ollut ihana saada omia ajatuksia hieman sanottua. On myös ollut ihana kuulla positiivista palautetta ja olen kiitollinen kaikille, jotka osoittavat tukea ja kiinnostusta tätä blogia kohtaan <3 Olen myös äärettömän inspiroitunut muodista ja on ollut ihanaa suunnitella omia asukokonaisuuksia ja postauksia teille. Toivon, että olette jo saaneet jotain irti tästä blogista. Sillä lisää on luvassa ;)

Bloggaaminen on myös niitä asioita, joissa kehittyy vain ajan kanssa. Aina on jollain tavalla yhtä postausta viisaampi. Ja pikkuhiljaa selkenee itsellekkin, mitkä ovat ne asiat, joita haluan täällä blogissa sanoa ja tuoda esille. 

Tämä kuukausi on ollut aika huono säiden suhteen täytyy sanoa, mutta hyvin on muutamia kirkkaitakin päiviä päässyt joukkoon. On myös välillä tarennut olla ohuissa takeissa.
Haluaisin kysyä, että Mikä asukokonaisuus oli sinun mielestä kivoin?

Itse pidän eniten viidennestä kuvasta, jossa on siis nuo harmaat leveälahkeiset yhdistettynä turtle neck-villapaidan ja mustan pitkän takin kanssa :) Ehdottomasti lemppari vaatekappaleet tältä kuukaudelta.

11/21/2015

GREY & COMFY


Nämä sateiset ja synkät päivät saavat minut kadehtimaan kaikkia, jotka tällä hetkellä ovat jossain maailmalla. Pimeys on vaan niin ikävää ja sitä täällä Suomessa saa kokea paljon. Suunnittelen blogikuvien ottelua, mutta tajuan kello 13.00, että on jo liian piemää. Lieneekö ollut kirkasta edes kokopäivänä. 

Kunnon talvi ja joulu on kuitenkin parasta aikaa ikinä. Ja ne on minusta ihana kokea täällä Suomessa.  Pimeydestä on selvittävä ja yritän itse vain ajatella positiivisesti, sillä aika kuluu kuitenkin niin nopeasti. Kuukauden päästä on jo vuosi 2016. Puhuin aikaisemmassa postauksessani bucketlistin tekemisestä ja aijon tehdä sen. Sain myös ajatuksen matkakassan keräämisestä. 

Haluan ostaa jonkun söpön lasipurkin, johon kirjoitan Adventures.  Tähän purkkiin kerään ylimääräistä rahaa matkustamista varten. Mikäli en saa opiskelupaikkaa tai päätän pitää toisen välivuoden, aijon todellakin lähteä hieman tutkimaan maailmaa ja kiertämään eri paikkoja. Minusta on ihana ajatus kerätä rahaa johonkin purkkiin niinkuin ennen vanhaan. Siinä on jotain fiilistä <3


Leveät lahkeet ovat niin mun juttu tällä hetkellä. En olisi sanonut näin tasan vuosi sitten. Nyt tekisi kokoajan mieli tilata lisää uusia housuja. Johtuu ehkä siitä, että ne ovat trendi, jota pursuaa joka puolelta tällä hetkellä. Nämä harmaat housut ovat Vero Modasta. Voin todellakin suositella. Tykkään pitää näitä ihan vaan kotihousuina. Toki nämä sopivat myös ihan arkikäyttöön, kun yhdistää ne oikein. 

Tähän asukokonaisuuteen lisäsin kultaiset vansit, jotka tuo vähän jotain juhlavampaa ja raikkaampaa lookkia. Harmaan kanssa menee hyvin musta ja erilaiset pehmeät sävyt. Beige tässä tapauksessa toimi minusta yllättävän hyvin. 


Pictures by Tessa Kiho

11/20/2015

SOMETHING SUEDE


Minusta tuntuu, että en enää koskaan käytä villapaitoja ilman korkeaa kaulusta. Joka talvi olen oikeastaan aina ollut jäässä mennessäni ulos. Kaulaliina löytyy, mutta se ei kuitenkaan lämmitä tarpeeksi. Tätä suunnitelmaa varten minulla onkin jo useampi korkeakauluksinen villapaita vaatekaapissa. Jee! En aijo palella tänä talvena. 

Ihastuin tähän ruskean beigeen villapaitaan ja näin heti silmissäni miten hyvin se sopisi mustan nahkan kanssa yhdistettynä. Siispä halusin kuvauttaa tämän asukokonaisuuden teille. Mitäs mieltä olette?

Iloista perjantaita kaikille :)



Pictures by Tessa Kiho

11/18/2015

HYVÄ OLO


Nyt mennään sivuraiteille. Kirjoitan muotiblogia, mutta jostain syystä tekee mieli nyt vaan tehdä joku inspiroiva hyvänolon postaus.

Olen huomannut todella suuren muutoksen omassa olotilassa,hyvinvoinnissa ja elämässä ylipäätänsä.  Olisi siis ehkä jollain tavalla tyhmää jättää kertomatta miksi. Ja uskon, että moni voisi kokea tämän tiedon mielenkiintoiseksi ja motivoivaksi. 

En tarkalleen muista mistä ruokavalioni muutos oikeastaan lähti käyntiin. Sosiaalisessa mediassa silmiini pomppasi usein herkullisen näköisiä ruokakuvia ja kun tutkin niitä, kyseessä oli aina joku vegaani ruokabloggaaja. Hedelmät, smoothiet, puurot, jugurtit, siemenet, mehut, vesimeloonit, raakasuklaat, kaikki näyttivät niin herkullisilta.

Satuin myös katsomaan netflixistä erilaisia dokumenttejä. Joillekin ehkä tuttuja: forks over knives, cowspiracy, blackfish.... Tutkin ruokavalioon liittyviä asioita kirjoista ja internetistä. Oli täysin selvää, että kasvisruokavalio on todella terveellistä, eikä aiheuta minkäänlaista haittaa maapallolle. 

Kasviruokavaliota tarjotaan monille lääkkeeksi erilaisiin sairauksiin, jotka aiheutuvat maidosta ja lihasta. Kuten esimerkiksi verisuoni ja sydänsairaudet ja jopa mielenterveydellisiin sairauksiin.  Pidemmittä puheitta, ihmisen keho ei ole tarkoitettu lihan syömiseen. Ei tosiaankaan. Sen olen ymmärtänyt, kun lähdin avoimin mielin tutkimaan tätä ruokavaliota ja ihmisen kehon toimintaa. Olemme myös ainoat elävät olennot maanpäällä, jotka juovat toisen eläimen tissimaitoa lapsuusiän jälkeen. 

Meillä on myös teurastamoita(?). Kun sanaa alkaa kuunnella, ei voi kun jämähtää miettimään, että hetkinen.  Me ihmiset helposti ollemme kauhuissamme, kun kuulemme miten Kiinassa syödään koiria ja kissoja. Samaan aikaan teurastamme puolet isompia eläimiä ja sikoja, joiden älykkyys osamäärä on suurempi kuin koirien(?)Mutta hei, mehän tarvitsemme lihaa, koska ilman sitä ei voi elää ja siitä saa proteiinia. Liha myös maistuu hyvältä (?) Maustamme sen kuitenkin aina mausteilla(=kasviksilla), koska moni ei saisi alas lihaa itsessään maustamattomana.

Voisin myös lyödä vetoa, että kukaan tätä lukeva ei voisi itse teurastaa eläintä. Mutta silti kuitenkin sokaisemme itsemme, sillä emme halua nähdä mitä oikeasti tapahtuu. On helpompi antaa jonkun muun tehdä eläimen teurastus. Sitten saatamme nähdä facebookissa leviävän videon suomalaisesta teurastamosta ja kun tulee hetki, jossa eläin roikkuu pää alaspäin jaloista ja teurastaja ottaa veitsen esiin, suljemme silmämme. Itse suljin silmäni. Ja sen jälkeen tajusin, että en voi syödä jotain, minkä valmistusta en pysty katsomaan itkemättä tai kokematta koko kehon valtaavaa huonoa oloa. 

No kaikki ei näe totuutta. Tai halua kohdata sitä. Ja se on täysin ymmärrettävää minusta ja olin itse se henkilö vielä ihan hetki sitten. Kasvamme siihen oppiin, että ihminen tarvitsee maitoa, jotta luut kasvavat ja lihaa, jotta saamme proteiinia. Tätä meille kerrotaan jo pienestä pitäen, joten ei ketään voi syyttää tästä. Lihabisnes on kokonaisuudessaan niin suuri, että se kokisi kovan kolahduksen, jos ihmiset hoksaisivat, että ei niitä eläimiä oikeasti tarvitsisi tappaa selviytyäksemme. Ja esimerkiksi falafelit ovat todella maukkaita ja lihan makuisia. Meidän ei edes tarvitsisi luopua mistään makuelämyksestä. Maailman vahvimmat luut ovat norsuilla, jotka eivät juo maitoa ja ovat kasvissyöjiä. 

Itse tavallaan vahingossa ryhdyin kasvissyöjäksi. Nyt tarkemmin pohdittuani asiaa tajusin, etten ole syönyt varsinaisesti lihaa ollenkaan kahteen kuukauteen. Jätin myös maidon pois ymmärrettyäni, että en enään tarvitsisi sitä. Minulla on myös laktoosi-interolanssi ja kroppani on yrittänyt jo pitkään kertoa, että maito ei sovi sille. 

Suosittelen, että jos olet kiinnostunut kasvisruokavaliosta, katso youtubesta 101 syytä ryhtyä vegaaniksi. Se on video, jossa sinua ei yritetä käännyttää kasvissyöjäksi, vaan kerrotaan minkälaista se on ja mitä hyötyjä siitä saattaisi olla. Video on tunnettu vegaanien kesken maailmanlaajuisesti. Itse katsoisin sen avoimin mielin. 

Tiedän, että mikään blogipostaus ei välttämättä saa ihmistä muuttamaan elämäntapojaan, vaan täytyy itse lähteä mielenkiinnosta tutkimaan asiaa. Ja toivon, että jonkun kohdalla onnistun siinä :) 

Minusta on ihanaa huomata, että vegaani ruokaa pidetään tavallaan "coolina" ja yhä useampi on tietoinen siitä. Itse en koskaan ole ollut mikään järjetön viherpiipertäjä ja suuri kasvisten ystävä. Mutta kun tajusin, että kaikelle liharuualle ja jokaiselle aterialle löytyy kasvipohjainen korvike olin todella häkeltynyt. Ja muistetaan, että kasvissyöjäkin voi syödä epäterveellisesti. Se on täysin itse valittavissa. 

Tämä postaus sai innoitusta myös katsottuani netflixistä Cowspiracy dokumentin. Leonardo Dicaprio toimi suurena apuna, jotta dokumentti saatiin maailmanlaajuiseen näyttöön ja kyseessä on todella mieltämullistava dokumentti, jonka jokaisen kannattaisi katsoa. Jos et ole vielä katsonut, tee se nyt. Dokumentti itsessään kestää vain tunnin. 


Lista julkisuudessa olevista henkilöistä, jotka ovat noudattaneet kasvisruokavaliota: Leonardo Dicaprio, Bob Dylan, Michael Jackson, Justin Timberlake, Pink, Anne Hathaway, Kate Winslet, Natalie Portman, Demi Moore, Paris Hilton, Stella Mccartney, Bill Clinton, Jared Leto, Clint Eastwood, Pamela Anderson ja moni moni muu. 

Kuva Weheartit
Kuva Weheartit
Weheartit

Weheartit
Kuva weheartit
Kuva weheartit
<3