10/13/2015

uusi alku

Heippa vaan pitkästä aikaa!
Oon päättänyt jatkaa bloggaamista ja tällä kertaa vähän eritavalla. Mulla on aina välillä ollut  niitä aikakausia, että tekee mieli lisätä kuvia ja kirjoitella juttuja blogiin ja välillä semmosia hetkiä ettei kiinnosta sitten ollenkaan. Syynä on ollut se, että teksteistä on puuttunut määrätietoisuus ja ydin. Kaikki postaukset ovat myös ehkä olleet vähän irti kokonaisuudesta, koska en ole aikaisemmin vielä tiennyt tarkkaan miksi pidän blogia ja mihin kategoriaan luokittelisin oman blogini.

 No, nyt ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että haluan aidosti pitää blogia ja sitä kautta inspiroida muita ja toteuttaa itseäni. Sisällöltään täällä tulee varmasti olemaan paljon muotiin liittyvää materiaalia, koska se on tällä hetkellä edelleen suurin kiinnostuksen kohteeni. Kuitenkin luokittelen blogini lifestyle kategoriaan tässä vaiheessa.

Sitten vähän kuulumisia. Elikkäs tällä hetkellä viettelen välivuottani. Valmistuin keväällä ylioppilaaksi, joka oli ihan mahtava tunne ja tietenkin yksi elämän kohokohtia. Halusin välivuodeksi jotain aktiviteettia työn ohelle ja päätin hakea Helsinki Design Schooliin muotimarkkinoinnin tutkintoon. Onnekseni pääsin sisään, vaikka lähetin hakemuksen vasta pariviikkoa ennen hakuajan päättymistä. Olen todella innoissani opiskelusta ja ajattelin, että kerron vielä tarkemmin design schoolista ja omista kokemuksistani siellä toisen postauksen yhteydessä.

Aika menee niin kauhean nopeasti ja vieläkin tekee mieli sanoa, että on loppukesä, vaikka alle 3 kuukauden päästä vietetään jo joulua. Mutta syksy on ihanaa aikaa! Voin sanoa, että aikaisemmin en oo fiilannut syksyä yhtään, mutta nyt jotenkin se joulun odotus, syksyiset illat kynttilöiden ympäröimänä ja lämpimän viltin alla inspiroiva kirja sylissä hengailu tai netflixin kattominen on ihan ykkös juttuja.

Olen tällä hetkellä innoissani tästä uudesta alusta täällä blogin puolella ja pääni on täynnä erilaisia ideoita. Katsotaan, miten tää lähtee tästä rullamaan. Jos luit tämän postauksen tervetuloa mukaan seurailemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kiitos kommentistasi <3