10/25/2015

AIRYOGAA JA NAURUA



Yoga ja rentoutuminen on tän sunnuntain teema. Takana on pitkä työviikko, johon sisältyi vielä yksi työhaastattelu ja vähän salitreeniä. Viikonloppu onkin mennyt koulussa luennoilla ja muissa siihen liittyvissä hommissa. 

Tänään koin pakottavaa tarvetta nukkua pitkään ja vaan löysäillä hyvällä omalla tunnolla. Tulin juuri suihkusta ja halusin väkertää vielä yhden blogipostauksen tän viikon päätteeksi. Viikko oli hieman stressaava kokonaisuudessaan, mutta sain uuden työpaikan ja huomenna onkin ensimmäinen päivä, jännää!

Kävin kahden mun hyvän pitkäaikaisen ystävän kanssa kokeilemassa airyogaa Esport Arenalla. Ja täytyy sanoa, että niin ristiriitaset fiilikset jäi. Tuntiin sisältyi naurua vedet silmissä, epämääräistä vääntöä oikeita liikeratoja etsiessä ja kompurointia. Sen lisäksi tunnilla oli joku keski-ikäinen nainen, joka liioittelematta oli kokoajan vihainen, koska ei kyennyt oppimaan liikkeitä ja syytti näin ollen ohjaajaa. 

Mutta kuitenkin, siellä roikuttiin pääalaspäin silkkinauhanpäällä inkkari asenossa, venyteltiin ja avattiin liikeratoja. Se oli yllättävän vaikeaa ja raskasta välillä. Veri lähti kyllä kiertämään. Ainut asia, josta pääsin kunnolla nauttimaan tunnin aikana oli loppu rentoutuminen silkkinauhan sisällä ilmassa. Se oli super rentouttavaa ja siitä jäi jotenkin semmonen yogan mielenrauha ja fiilis mukaan.  
En halua sanoaa täällä, että en tykkää airyogasta, koska ei tosta ensimmäisestä tunnista voi vielä lähteä sanomaan mitään ja uskon, että yoga on juuri se laji jolle kannattaa antaa aikaa. Se on aluksi varmasti vaikeaa monille ja on vaikea löytää se idea liikkeissä. Itse vaan nauroin, kun en osannut ja tuntui niin tyhmältä välillä. Mutta voin suositella kokeilemaan, hauskaa se on kuitenkin, jos ei muuta.

<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kiitos kommentistasi <3